Lapin hiihtokeskukset suljetaan tänään muuttuneen tilannekuvan myötä!

22.03.2020

Lapin hiihtokeskukset suljetaan tänään muuttuneen tilannekuvan myötä!

Lapin hiihtokeskuksista Ylläs, Levi, Luosto, Olos, Pallas ja Ounasvaara sulkevat hissinsä tämän päivän jälkeen. Tilannekuva on muuttunut eilisen aikana mediassa olleiden Lappiin suuntaavien autojonojen myötä toissapäiväisestä perjantaista.

”Hiihtokeskustemme tarkoituksena oli hallitusti ajaa toiminnot alas ensi viikon aikana noudattaen Suomen hallituksen suosituksia matkustamisen ja lähikontaktien rajoittamisesta. Uutisten perusteella uhkana on, että päätöksemme on kääntynyt itseään vastaan ja tulevalla viikolla asiakasmäärät olisivat kasvaneet rinnekeskuksissamme asteittaisen vähenemisen sijaan. Tästä syystä päädyimme entisestään aikaistettuun rinnetoimintojemme sulkemiseen toteuttaaksemme alkuperäisen tavoitteemme vastuullisina yrityksinä”, toteavat Pertti Yliniemi ja Jouni Palosaari yhdessä.

Hiihtokeskukset toivovat, että kansalaiset ymmärtävät tämän alla mainittujen hiihtokeskusten vaikean päätöksen ja kaikille hissilipun ensi viikolle jo ostaneille palautetaan rahat takaisin. Hiihtokeskuksemme tiedottavat tarkemmin menettelytapaohjeista vielä tämän päivän aikana.

 

Pertti Yliniemi                                                        Jouni Palosaari                                                      Mikko Virranniemi

yrittäjä                                                                    toimitusjohtaja                                                      toimitusjohtaja

0400-636 969                                                        0400-690 770                                                        0400-680367

Ylläs-Ski                                                                   Levin hiihtokeskus                                                Sport Resort Ylläs

Luoston hiihtokeskus

Oloksen hiihtokeskus

Pallaksen hiihtokeskus

Ounasvaaran hiihtokeskus